Maria Sillanpää

Olen Maria, Digimarkkinointitoimisto Digioksen perustaja ja toimitusjohtaja, kauppatieteiden maisteri, digitaalisen markkinoinnin ja myynnin ammattilainen, digiviestinnän opiskelija, vaimo sekä kahden pienen pojan äiti Espoosta. Intohimojani ovat luonnossa liikkuminen, laadukas suklaa sekä tuloksellinen digimarkkinointi. Digimarkkinointitoimiston lisäksi pyöritän myös kuusi vuotta sitten perustamaani meidanhaat.fi –sivustoa, joka on tänä päivänä yksi Suomen suurimmista häämedioista. Vuoden 2018 alussa hyppäsin perustajaosakkaana myös uuteen startuppiin, Bonfire Agencyyn, ja toimin uuden Bonfire.fi -bisnesmedian päätoimittajana.

 

Ennen oman yritykseni perustamista konsultoin asiakasyrityksiäni verkkoliiketoiminnan kaupallisessa kehittämisessä muun muassa someviestinnän, hakukonemarkkinoinnin, web-analytiikan ja konversio-optimoinnin keinoin.  Juuri ennen äitiyslomani alkamista ehdin myös vuoden verran vastaamaan lentoyhtiön verkkokaupan optimoinnista sekä digitaalisesta markkinoinnista. Tämä oli myös hyvin opettavaista aikaa minulle, sillä kilpailu matkailualla on kovaa, ja toisaalta myös markkinointiin panostetaan paljon aikaa sekä euroja.

 

Missioni on auttaa asiakkaitani saamaan mahdollisimman paljon irti digitaalisen markkinoinnin ja sosiaalisen median mahdollisuuksista. Ajatuksiani digimarkkinoinnista, sosiaalisesta mediasta, asiantuntijaviestinnästä ja yrittäjyydestä voit lukea myös mariasillanpaa.fi -sivustolta löytyvästä blogistani.

 

Otathan yhteyttä mikäli voin auttaa sinua työssäsi tai jos haluat muuten vain ehdottaa yhteistyötä!

 

– Maria